Kalenterissa nyt tilaa

Toimistosihteeri / assistentti / sihteeri / mitä muuta nimeä voisi käyttää..
Minulla, assarin kalenterissa on nyt tilaa!
Olisiko teillä tarvetta assistentille vaikka yhdeksi päiväksi viikossa, helposti laskutuksella?

Lähes 9 vuoden yritystoiminnan aikana olen saanut olla mukana monenlaisen toimialan yrityksissä ja nähnyt, että assistentin työ on hyvinkin samankaltaista alasta riippumatta, vaikka kysessä olisi henkilöstöosaaminen, sähköala tai rakentaminen. Toki joka paikassa on aina oma työkulttuurinsa ja kaikilta olen saanut oppia toimialaan kuuluvia piirteitä.

Mitä työtä Assaripalveluilla voisi teettää?
Esimerkiksi yrityksen hallinnollista työtä, sitä mitä jonkun on kuitenkin tehtävä, mutta ei ole työntekijöiden ydinosaamista. Useimmiten työntekijät nousevat innolla töihin aivan muiden asioiden takia kuin miettimään kokousjärjestelyitä, laskutusta tai asiakasyhteydenottoja saatikka toimistotarvikkeiden varastotilannetta. Kuitenkin näitäkin on monesti tehtävä. Joskus jotain on tehtävä vain muutaman kerran vuodessa ja ymmärrettävästi aikaa menee muisteluun miten se järjestelmä toimikaan tai miten se tehtiinkään. Assari on asiantuntija omassa lajissaan ja hoitaa näitä hommia hidastamatta ydinliiketoimintaa – yrityksen ammattilaisten työtä.

Muutamia esimerkkejä tehtävistä:
– taloushallinnon avustavat työt kuten ostolaskujen tarkastaminen, myyntilaskujen seuraaminen, laskuttaminen, tiliöinti ..
– sihteerin työt: kokous- ja matkajärjestelyt, pöytäkirjat, pienhankinnat, yleiset toimistotyöt ..
– liiketoiminnnan tuki: tilausten hallinta ja käsittely, tiedonhaku, asiakaspalvelu, sisäinen viestintä, hallitustyön tuki ..

Aina kannattaa kysyä, jos johonkin kohtaan tuntuu siltä ettei yrittäjän tai työntekijöiden aika riitä tai toimistohommat ei ole sitä ydinjuttua! Tavataan ja katsotaan kohtaako tarve, tarjonta ja kemiat.

Mirkka Lampinen – Assistentti

Olen myös yhdistystoiminnan osaaja. Jos mietit yhdistyksen perustamista tai kaipaat yhdistystoiminnan kysymyksiin apuja, katsotaan jos voisin auttaa. Teen yhdistysten toiminnantarkastuksia. Kysy rohkeasti!

Yhteistyöterveisin
Mirkka Lampinen

mirkka@assari.fi
p. 040 5317006
www.linkedin.com/in/mirkkalampinen