Promootio kauppakeskuksessa
Oman yrityksen promoaminen on tärkeää. Kukaan ei tiedä siitä mahtavasta mitä sulla on, jos ei ensin mainosteta. Kuulostaa suhteellisen selvältä. Isommaksi kysymykseksi muodostuu se, että minkälainen markkinointi sitten on tehokasta ja onnistunutta?
Esittäytymiskeikalla julkisilla paikoilla huomaa kuinka tärkeää on keskustella ihmisten kanssa. Varsinkin, jos yritys on uusi, on tärkeää saada keskustelua aikaiseksi ihmisten kanssa: kysellä kysymyksiä ja kuunnella kuinka asiakkaan tarpeet voisivat kohdata oman tuotteen. Asiakaskohtaamiset voivat joskus olla lyhyitä, mutta saattavat jäädä asiakkaan mieleen ja palautua sitten myöhemmin oikeaan aikaan. Palautuminen voi tapahtua, vaikka kun naapuri puhuu aiheesta ja siihen sopivasta yrityksestä kertookin luotettava naapuri.
Ihmisten kanssa keskustelun lisäksi yrityksen nimen, logon ja värien ollessa esillä, markkinointi toimii hyvin. Ohi kulkeville tai netissä selaileville asiakkaille jää helposti näkömuistiin yrityksen ulkoasu ja mahdollisesti paikanpäällä mukaan jaettava lehdike muistuttaa vielä kotona. Mitä useammin yritys näkyy asiakkaalle, sitä tutummaksi se tulee.
Markkinointityössä huomaa kuinka juuri monenlainen mainostaminen on sitä onnistunutta ja tehokasta. Oman asiakaskunnan tunteminen ja heille sopivan markkinointitaktiikan löytäminen on olennaista. Täytyy siis esiintyä omille asiakkaille sopivalla tavalla ja sopivissa paikoissa. Tämä voi tapahtua yhtä hyvin printtimainoksilla kuin sosiaalisen median kautta tai ihmisiltä ihmisille.
Markkinointi on tehty oikein, kun joku muistaa yrityksen nimen ja mitä se tekee. Tavoitteen voi saavuttaa monen kanavan kautta. Tärkeintä on siis vain lähteä tekemään jotain ulospäin, että homma jatkuu myös sisälläpäin.
Kirjoittaja oli Yrittäjän Kumppanilla työkokeilussa. Marikka osoitti kiinnostusta ja innostusta yrittämiseen. Tästä persoonasta joku saa vielä aivan mahtavan tyypin tiimiinsä!
Marikka Goyal
Teimme Cooma Dance Academylle promootiota, markkinointia, Jyväskylän kauppakeskuksissa.