Huilia? Loma ja rentoutuminen? Eihän se ole yrittäjälle edes mahdollista? Tiesitkös, että yrittäjän sijainen, eli Mirkan Assaripalvelut, voi auttaa yrittäjää myös rentoutumaan?
Alunperin yrittäjänsijaispalvelua (SIPA) toteutettiin lähinnä vain silloin, kun yrittäjä sairastui, tai joutui jostain muusta syystä olemaan pidempään pois työstään, eikä yrittäjä halunnut että yritys kaatuisi sillä välin. Koska maatiloilla oli lomitusjärjestelmä, miksei muillakin yrittäjillä voisi olla vastaavanlainen systeemi? Entä jos olisi yrittäjäpankki, josta voisi tiedustella sopivaa yrittäjää hätiin?
Nyt tätä työtä hoitaa Mirkan Assaripalvelut Oy. Assarina toimiva henkilö voi tulla vaikka kiireapuun yritykseesi: toimistotehtäviä, asiakaskontaktointia, messuapua tai vaikka apua liikeen avoinnapidossa. Tällöin voidaan toimia apulaisen kanssa rintarinnan ja saada ihmeitä aikaan – jopa aivan uusia ideoita yrityksen menestymiseen!
Mirkan Assaripalvelujen kautta se on helppoa ja vaivatonta. Ei liian suuria velvoitteita eikä vastuita, vain keskinäinen sopimus, tehty työ ja tulos. Maksetaan vain tehdystä työstä, ei sen enempää. Mirkan Assaripalvelut tulee apuun, tarvitsitpa apua sitten vain kaksi tuntia tai vaikka usemman päivän. Säännöllisesti tai epäsäännöllisesti – yrittäjä, sinä päätät!
Ota heti yhteyttä ja kysy lisää!
Mirkka Lampinen
p. 040 531 7006
mirkka@assari.fi